Asiakkailta tullutta palautetta

Hakeuduin Minnan juttusille erotilanteessa, yrittäjänä ja isänä.
Terapia oli enemmänkin kahden aikuisen ihmisen vuoropuhelua
asoista. Tunsin tulleeni kuulluksi ja ne asiat jotka painoivat käytiin läpi.
Sopivasti jouduin pohtimaa asioita ja enkä saanut valmiita vastauksia.
Itse oli miettinyt jo jonkin aikaan terapiaan menoa ja aivan turhaan.
Ois pitänyt mennä heti vaan eikä odotella. Lämmin kiitos keskusteluista.
Avioeroaan käsitellyt asiakas
Terapiassa käynti oli minulle erittäin positiivinen kokemus, vaikka siihen lähteminen aluksi hieman jännittikin. Vastaanotolla oli hyvin lämmin ja turvallinen ilmapiiri ja tunsin että minua kuultiin ja ymmärrettiin. Näin jälkeenpäin toivon että olisin tehnyt tämän jo aikaisemmin. Tunnen että olen taas oma itseni ja olen saanut kadotetun itsevarmuuteni takaisin. Voin lämpimästi suositella Minnaa terapeuttina!
-Itsensä parisuhteessa kadottanut asiakas
 
Terapia oli minulle tosi hyödyllistä. Keskustelut olivat tosi antoisia ja antoivat uusia oivalluksia ja näkökulmia – sitä mitä terapialta odotinkin 🙂 Terapia jäsensi ajatuksiani, joka auttoi minua luottamaan omiin ajatuksiin ja tuntemuksiin. Täytyy tässä yhteydessä kertoa sekin, että tämä elämän vietäväksi heittäytyminen on johtanut jo näin lyhyessä ajassa siihen, että olen selvitellyt mahdollisuuksia muuttoon… 🙂 Minulla ei ole mitään negatiivista sanottavaa terapiasta. Iso kiitos vielä kerran! 🙂
– Parisuhteensa tilaa pohtinut asiakas

Minnan tapa kohdata tyttäreni hänen omassa ajatusmaailmassaan oli loistavaa.Monet asiat ja tunnelukot avautuivat ja tyttäreni kykeni katsomaan elämäänsä ja tulevaisuuttaan valoisasti, tehden rohkeita päätöksiä, jotka ovat osoittautuneet oikeiksi. Elämä hymyilee!
Minna on itse iloinen ja valoisa persoona, huokuen tasapainoisuutta ja luottamusta, mitä juuri nuoren kanssa tarvitaan. Ratkaisukeskeistä terapiaa voin lämpimästi suositella kaikenlaisissa elämän ongelmissa.Yhdessä jakaen löytyvät parhaimmat oivallukset ja ratkaisut omannäköiseen elämään ja se jos mikä kantaa tulevaan. Lämmin kiitos, Minna!

-Unettomuudesta käsineen teinitytön äiti.

Tykkäsin tosi paljo koska lähentymistavat oli erilaisia kuin normi terapiassa ja ne tuntu paljon luonnollisimmilta ja henkilökohtasilta.

-Koulun keskeyttänyt tyttö 16 v.

Terapiassa avattiin eri harjoitusten kautta jännitys- ja paniikkitilojani. Joka kerta teimme erilaisia mielikuvaharjoitteita ja rentoutustekniikoita, mm. Hengitysmenetelmiä. Rentoutuminen hengitykseen keskittyen auttaa, kun paniikki iskee. Terapeutti oli aina valpas ja keskittynyt tunnin aikana. Hän paneutui asioihini ja ongelmiini. Hän oli helposti lähestyttävä, empaattinen ja vilpittömästi halusi auttaa.

-Paniikkihäiriöistä pitkään kärsinyt asiakas

Piirtäminen auttoi käsittelemään asioita. Minna kuunteli, mutta ei päästänyt helpolla.

-Kouluahdistuksesta kärsinyt tyttö 17 v.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on hummingbird-2139278__340.jpg

Kiitos. Ihanaa, että olet aina pysynyt turvallisena, rauhallisena ja positiivisena tilanteesta riippumatta. Se on ollut korvaamaton apu. En unohda sitä koskaan!Minulla on myös ollut monesti hauskaa kanssasi. Kiitos siitäkin. Huumorintajusi auttaa.

-Ahdistuksesta kärsinyt asiakas.