MIELEN VÄRIT TOIMII NYT HELSINGISSÄ JA PORVOON VANHASSA KAUPUNGISSA

Ympäristö voi parhaimmillaan tukea terapiaprosessia. Porvoon vanhan kaupungin rauhallisuus ja tunnelmallisuus auttavat omalta osaltaan rauhoittumaan ja löytämään vastauksia elämän haasteisiin.  Ratkaisukeskeisen terapian tulevaisuussuuntautuneisuus luo kontrastin vanhan kaupungin pysähtyneisyydelle. Ympäristöllä ja tunnelmalla on merkitystä, terapiaprosessissakin. Jokainen tietää, kuinka paljon helpompi on hengittää siistissä kodissa tai miten takkatuli tai kukkakimppu muuttaa huoneen viihtyisämmäksi.

Ratkaisukeskeisen prosessin tavoitteena on aikaansaada muutos. Muutos voi tapahtua asiakkaan ajattelussa, tunteissa tai käyttäytymisessä. Asiakas pystyy parhaimmillaan näkemään asiat toisin ja löytämään ongelmaan ratkaisun. Muutosta haetaan sanoittamalla asiakkaan toivoma tulevaisuudenkuva ja kartoittamalla keinot, joilla asiakas voi pienin konkreettisin askelin lähteä kulkemaan kohti tavoitetta.

Samoin kuin ympäristö, terapiassa käytetty kieli, voi tukea asiakkaan toipumista. Puhuttaessa ratkaisuista ongelmien sijaan tunnelma muuttuu, toiveikkaaksi.  Etsittäessä vahvuuksia heikkouksien sijaan ihminen voimaantuu. Pohdittaessa syy-seuraussuhteita mikään ei vielä muutu, ongelma on ja pysyy. Ratkaisukeskeisen psykoterapian keskeisiä ajatuksia on ihmisen ja elämän monimuotoisuus. Ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa toimia, eikä yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua ongelmaan. Tärkeintä on tehdä jotain toisin kuin aikaisemmin, sillä pienikin muutos yhdellä elämän osa-alueella, voi johtaa lumipallo efektin kaltaisesti toisiin.

Ratkaisukeskeinen psykoterapia yhdistää tavoitteiden asettamisen ja ihmisen unelmat. Kun omat unelmansa pukee sanoiksi, tulee samalla vahvistaneeksi kykyään toimia ja saada asiat tapahtumaan. Tässä yhdistelmässä on ratkaisukeskeisyyden voima. Menneisyydestä puhuminen ja sen käsittely voi olla myös tarpeen, sillä toivotun tulevaisuuden saavuttaminen voi vaatia ensin rauhan tekemistä menneisyyden kanssa.

Leave Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *